Osa 4: Liittoumat rakoilevat

Keskellä kauneinta maaseutua virtasi eräs joki. Joki veti puoleensa kaikkia kansalaisia ja siitä syntyi nopeasti koko maan keskus. Kansleri ei ollut tähän kehitykseen yhtään tyytyväinen, koska hänen linnansa sijaitsi kauempana, kapeassa solassa. Sola oli erinomaisesti puolustetava, sillä sinne oli vaikea hyökätä mitään kautta, mutta samalla se osoittautui elinkeinojen harjoittamiseen epäsuotuisaksi.

Joella tilanne oli aivan toinen: Nuoret, vanhat, vahvat ja heikot kerääntyivät virran ääreen ja nauttivat sen antimista. Siellä elämä oli helpompaa ja kansalaiset alkoivat hiljalleen siirtymään sinne paremman elämän toivossa. Sehän ei solassa asuvalle Kanslerille käynyt ja hän huomasi tarvisevansa paikan valvoa väkijoukkojaan.

Lähistöllä olikin sattumoisin linna, joka toimi lähinnä paikallisten rosvojen tukikohtana. Eräs nousukas, Valkoinen, päätti häätää rosvot linnasta ja perustaa sinne kotinsa, mutta rosvot osoittautuivat valtavan tuhoisaksi joukoksi. Hurjan taistelussa menehtyi valtavasti joukkoja, mutta Valkoinen sai kui saikin vallattua sen itselleen kärsien hirvittäviä tappioita. Tämä ei jäänyt linnan ainoaksi verilöylyksi, sillä Kansleri valtasi pian linnan itselleen kärsien hänkin valtavia tappioita Valkoisen puolustaessa uutta kohtiaan. Lopulta Valkoinen kuitenkin ajettiin ulos ja näin imperiumi sai aitiopaikan muutoksen pyörteissä oleviin alamaisiinsa.

Alueen strateginen merkitys oli valtavassa nousussa, kun kaikki osapuolet hakivat joukkoihinsa vahvistuksia samoilta mailta. Ilmassa oli eripuran häivähdys, joka yltyi päivä päivältä. Valkoinen vannoi haalivansa maiden kaikki aarteet ja Musta vannoi pitävänsä suurimman salaisuuden. Sinisellä oli myös visio kansannoususta, mutta imperiumi oli onnistunut pitämään kansalaiset suurimmilta osilta puolellaan välttääkseen suurimmat ongelmat.

Lopulta kanslerin rautainen ote maasta kävi sietämättömäksi ja heistä merkittävimmät sopivat liiton: jos he yhdessä varastavat imperiumin pimeimmät salaisuudet, niin he tekevät toisistaan uuden hallinnon kansalaisia.

Näin syntyi Mustan, Valkoisen ja Sinisen liitto, jossa jokainen lupasi tehdä toisistaan osan uutta hallintoansa, jos joku heistä saa syöstyä Kanslerin vallasta.

Mutta.

Epätoivoinen kansleri näki aikansa koittaneen ja lupasi tehdä Valkoisesta uuden valtijaan, jos hän saa pysyä neuvonantajana. Valkoinen sortui lahjuksien ja lupauksien viettelyksiin ja petti Mustan ja Sinisen.

Petoksesta suivaantuneet Musta ja Sininen katsoivat aikansa koittaneen. Sininen ryntäsi imperiumin selustaan vallaten solan itselleen ja Musta piti hallussaan kaikkein syvintä salaisuuttaan suuren seuraajakuntansa avulla. Valtataistelun kliimaksi koitti, kun imperiumi yritti syöstä yhtä aikaa Mustaa seuraajien suosiosta ja valtaamaan alueitaan takaisin. Raudanluja puolustus kuitenkin ratkaisi voiton Mustalle ja imperiumin päivät olivat luetut. Kansleri tyytyi valloittamaan takaisin solan taisteluista väsyneeltä Siniseltä ja jäämään sinne eläkkeelle.

Mustasta tuli nyt uusi vallanpitäjä ja teki Sinisestä osan uutta haliintoansa, kunnioittaen vanhoja sopimuksia. Valkoinen karkoitettiin petturina.

Voitto: Visionary of Faith, Vahvistunut maa:

Oath seuraavaan peliin: Oathkeeper of Devotion

Osa 3: Vapauden hinta

Turrijalmarin valtakunnassa kaikki vaikutti olevan kohdallaan. Metsämiehen salaisuus oli paljastunut ja se oli lukittu suljettujen ovien taakse. Samalla hallitsijasuvun toinen haara oli myös kesytetty ja oikeutettu perijä Pjotr palveli kanslerin alaisuudessa jatkaen vanhaa suhdetta, jota Vanha Sinikaapu ja Turrieemeli olivat joskus vaalineet: Kansleri istui linnoissaan pyörittäen byrokratiaa samalla kun alamaiset juoksivat ympäri valtakuntaa pitäen kuria ja järjestystä yllä.

Mutta Bandiittiloordin poika Pjotr ei ollut tyytyväinen järjestelyyn. Tarinat vanhoista seikkailuista viehättivät häntä, eikä rajoitettu työskentely valtakunnan palvelijana enää maistunut. Tämä alkoi näkymään velttoiluna, sillä imperiumin laajennusmatkoilla löytyi vain autioita rantoja, joista valtakunta ei ollut yhtään kiinnostunut. Kansleri huomasi Pjotrin kaipaavan vapautta.

Eräänä päivänä kansleri lähestyi ikkunasta kaukaisuuteen tuijottavaa kansalaistaan ja kysyi häneltä halukkuudesta vapauteen. Kansleri ja Pjotrtekivät järjestelyn, jossa hänet vapautetaan virastaan ja perintäoikeus puretaan. Näin Pjotrista ja hänen jälkeläisistään tulee tavallisia kansalaisia ja he saavat haluamansa vapauden. Pjotr ja Turrijalmari paiskasivat vielä viimeisen kerran kättä ja lähtivät erilleen.

Pjotr pakkasi kantamuksensa, saappaansa ja astui ulos valtakunnan portaista maistellen ilmaa. Vapaus maistui hienolta ja uudet seikkailut odottivat. Hän lähti kulkemaan ja tapasi monia erikoisia matkailijoita. Merkittävimmät hänen uskollisimmista kumppaneistaan olivat hevosmiehet, joiden seurassa Pjotr vietti paljon aikaa kuunnellen heidän tarinoitaan. Hevosmiehistä mahtavin oli Tutkimusmatkailija, joka vei joukkoaan paikasta toiseen etsien tilaisuutta tehdä merkkinsä maan historiaan.

Kansleri keskittyi vetäytyvänsä piiloon mahtavaan linnoitukseensa, mutta matkoilla ollessaan hieno linnoitus ja sen uudet vartijat valloitettiin ja kansleri huomasi olevansa vailla kotia. Rauhan valan vannoneena hän ei kyennyt hankkimaan linnojaan takaisin voimakeinoin. Viimeisenä oljenkortenaan hän lähetti luottamansa narrin saattamaan pyrkyrit naurunalaiseksi. Narri onnistui tehtävässään ja vihdoin kansleri ajatteli vetäytyvänsä linnaansa ja puolustavansa valtakunnan rauhaa. Voitto oli kuitenkin lyhytaikainen ja pyristelyt osoittautuvat turhaksi, koska konfliktin agitoimat Jihadistit olivat soluttautuneet kanslerin hoviin ja riistivät vallan itselleen.

Jihadijohtaja kokosi joukkonsa ja yritti agitoida maan kansalaiset puolelleen, mutta heidän usko Tutkimusmatkailijaan piti pintansa. Konfliktin kärjistyi suureksi taisteluksi kapeassa solassa, jossa jihadistit ja Pjotr kukin yritti riistää vallan itselleen. Vääntö vallan kahvasta pitkittyi ja lopulta kansa oli täysin uupunut kinasteluun, eikä ketään enää kiinnostanut kuka synkimmän salaisuuden omistaa. Lopulta Tutkimusmatkailija nimitettiin uudeksi vallanpitäjäksi ja niin Pjotr, sekä jihadistit jäivät nuolemaan näppejään. Kansleri kunnioitti rauhan valaansa ja antoi kaaokseen sortuneen maan vallan siirtyä luonnollisesti Tutkimusmatkailijan haltuun.

Voittoa juhlistaessaan Tutkimusmatkailija huomasin uuden reiän kapean solan seinästä ja alkoi johtamaan seuraajansa sokkeloiden läpi kohti uutta uljasta maailmaa. Vanhat maisemat temppeleineen jäivät kauas taakse ja nyt edessä on aika mitata kuka kykenee valloittamaan maan vuoren toisella puolen.

Voitto: Visionary of the People (Exhaustion), Vahvistunut maa:

Oath seuraavaan peliin: Oathkeeper of Supremacy

Osa 2: Veri aatetta vastaan

"Rahakirstu on tyhjä”, neuvonantaja sanoi vakavana, puristaen kirjanpitovihkostaan. Kansleri huokasi syvään ja katsoi tyhjän viinilasinsa pohjaa. Kaukana takana olivat hurjat nuoruusvuodet, joiden aikana hän sai kulkea pitkin valtakuntaansa vapaana. Nyt huolena vihollisten nuolien sijaan oli talousongelmat ja pitkään kestänyt kuivuus. Yltäkylläisyyttä kylvänyt Alkemisti oli poistunut kuvioista, eikä vähempien rohtomaakareiden taikatemput enää tuottaneet tulosta. Vyötä piti kiristää ja Kansleri määräsi raskain sydämin vuosittaisen ruokajuhlan leikkauslistalle.

Hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, että peruuntuneet juhlat toimivat lähtölaukauksena kaikenlaisille juonitteluille. Imperiumi oli nyt osoittautunut horjuvaksi ja hetki, jota pyrkyrit olivat odottaneet veitset teroitettuna, oli koittanut.

Ensimmäinen vallanhimoisista oli Bandiittiherra, joka kulki ympäri maata sanomaansa rummuttaen ja värväten väkeä suureen sotajoukkoon. Hänet oli tunnettu suurena epäluottamuksen herättäjänä imperiumia kohtaan ja nyt häntä alettiin oikeasti uskoakin.

Kauempana sivistyksestä haahuili metsämies, erikoinen tyyppi, jolla kuitenkin uskottiin olevan jonkinlaisia hengellisiä ominaisuuksia ja yliluonnollisia kykyjä, joista häntä oudoksuttiin, mutta samalla arvostettiin. Hän oli elänyt elämänsä kulkemalla paikasta toiseen ja nähnyt mistä kaikkien ahdinko johtui: materialismista. Lopulta hän sai tarpeekseen ja katosi metsään miettimään. Hän mietti pitkään ja hartaasti ja yhtäkkiä hänelle keksi päässään, että kansan ongelmat ratkaisevat itsensä henkisin keinoin, ei materialla.

Punaturkkinen Turrieemeli katsoi maan yltyvää kaaosta ja epäsopua, mutta näki kuitenkin imperiumin potentiaalin, jonka haasteet voitaisiin aivan hyvin ratkaista sisältäpäin. Isoin ongelma kuitenkin oli, että kukaan ei tuntenut häntä, eikä häntä voitaisi päästää vaikuttamaan asioihin noin vain. Bandiittiloordin ryöstöretkiä ja metsämiehen kulttitouhua katsoessaan hän näki mahdollisuutensa tulleen.

Turrieemeli päätti haastaa metsämiehen kaksintaisteluun osoittaakseen metsämiehen olevan turha riidankylväjä ja henkisiin höpötyksiin keskittyvä poppamies. Nopean kahakan jälkeen metsämies kannettiin vangittavaksi imperiumin pääkaupunkiin. Turrieemeli marssi voitokkaana kanslerin puheille ja esitteli sotasaaliinsa. Kansleri katsoi oudoksuen punaturkkia, joka oli kantanut hänen eteensä rähjäisen metsämiehen. Sotasaalis oli outo, mutta kuitenkin palo Turrieemelin silmissä sai kanslerin näkemään jotain, joka muistutti häntä nuoruudestaan. Hänen lojaaliutensa tuntui olevan oleellinen osa imperiumin tulevaisuutta ja siten hänet palkittiin voimannäytöstä komentajanroolilla. Turrieemeli tunsi olevansa nyt oikealla puolella, mutta hänellä oli vielä paljon todistettavaa.

Metsämies oli puolestaan kulkenut kaikkialla keräten tietoa ja kerryttäen salaisuuksia. Palatessaan metsään hän oli saanut seuraajikseen monia herätykseen uskovia. Pian oli aika tulla ulos metsästä ja levittää uutta upeaa sanomaa, joka viimein saisi kansan uskomaan oikeaan totuuteen.

Samaan aikaan metsien ulkopuolella imperiumi oli melkein säpäleinä. Kissa ja hiiri -leikki oli jatkunut pitkään imperiumin puolustajien ja valtaansa kartuttaneen Bandiittiloordin välillä. Loppu oli kuitenkin lähellä ja Turrieemeli ja kansleri pakenivatkin tekemään viimeisen vastarintansa autiona olevaan Uponneeseen kaupunkiin.

Armeijat keräytyivät vetisen taistelukentän molemmille puolille. Bandiittiloordi oli kerännyt kaiken mahdin maailmassa ja nyt hän oli vihdoin vastakkain vihollistensa kanssa. Turri ja vanha kansleri seisoivat rinnakkain, kun Bandiittiloordi asteli heidän puheilleen. Kaikkien suut loksahtivat auki, kun valkoiseen viittaan sonnustautunut Bandiittiloordi paljasti olevansa kanslerin oikeutettu perillinen. Sota ei syttynytkään ja armeijat iloitsivat, sillä tänään kenenkään ei tarvinnut kuolla.

Imperiumi olikin taas yhtenäinen ja metsämies oli kadonnut suosiostaan huolimatta, eikä hänestä enää kuulunut mitään. Kruunajaisiaan odottanut Bandiittiloordi, joutui kuitenkin pettymään, sillä vaikka hän olikin todellinen perillinen, hän ei tiennyt, että kansleri pystyi myös nimittämään itse seuraajansa. Vaikka lain mukaan veren siteet ovat voimakkaat, niin kansleri katsoi, että ne eivät ole yhtä voimakkaat kuin se todellinen tahto, joka turrin sydämessä paloi. Tahto palauttaa imperiumi takaisin loistoonsa. Viimeisenä tekonaan ennen kuolemaansa, vanha kansleri antoi siunauksen turrille: ”Tämä on viimeinen lahjani sinulle, tee valtakunnalla niin kuin parhaaksi näet”. Muistomerkkinä suuresta kahakasta rakennettiin syvälle metsään suuri temppeli, joka tekee luonnosta entistä tärkeämmän voimavaran Turrieemelin valtakuntaan.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä lopputulokseen, Bandiittiloordi katosi mystisesti ja metsämiehestäkään ei ole kuulunut vähään aikaan.

Turrieemeli jäi siten mietteliääksi: Mitä metsämies oikeasti tiesi? Mikä oli se suuri salaisuus, joka melkein sai hänet nappaamaan koko maan kansan valtaansa silloin kun sotajoukot selvittelivät välejään ja kinastelivat aarteista? Turrieemeli otti valtikan käteensä ja vannoi selvittävänsä asian, eikä lepää ennen kuin imperiumin voima ylettyy myös kansan henkeen ja sitä kautta ohjaa sen kohti oikeanlaista elämää.

Voitto: Successor of Protection, Vahvistunut maa:

Oath seuraavaan peliin: Oathkeeper of Devotion

Osa 1: Kirotut ja siunatut

On uuden ajan aamunkoitto. Vallanpitäjä, Kansleri on vannonut valan säilyttämään rautaisen otteen valtakuntannastaan ja pitämään epäjärjestystä kylvävät kansalaiset aisoissa. Eräs pyrkyri, Keltapuku, ajatteli toteuttavansa tämän paremmin ja kykenikin nokittamaan kansleria valtaamalla merkittäviä alueita itselleen. Kansleri katsoi kansalleen parhaaksi hylätä nämä maat ja että uusi onni olisi tehtävä uusilla aluevaltauksilla ja perustaa siten kansalleen väkevä imperiumi vakaalle pohjalle. Keltapukuiset saivat pitää valtaamansa maat, mutta uusi valtakunta oli jo nousemassa rannikolle.

Samaan aikaan, kaukana sivistyksestä uudet tuulet puhalsivat: Suureen slummiin oli tehnyt pesän Punanuttu, joka keräsi alkemistinsa upeilla taikatempuilla mainetta ympäri maata. Ennen pitkää Punanutun alkemistia oli kertynyt seuraamaan valtava, villiintynyt väkijoukko, jota hän käytti värvätessään sotajoukkoonsa uusia sotilaita. Väenpaljouden mekastaessa slummissa, paikalle tulikin juonikas Sinikaapu, joka oli jo hyvän aikaa kulkenut ympäri maata keräillessään taikaesineitä, ja nyt hän näki tilaisuutensa tulleen.

Eräänä kohtalokkaana päivänä Sinikaapu saapui Kanslerin puheille: Hän varoitti Kansleria slummissa paisuvasta epäjärjestyksestä ja siitä kuinka hän voisi syöstä Punanutun vallasta. Kansleri pelästyi suunnattomasti slummista kohoavaa uhkaa ja päätti rahoittaa Sinikaavun mustamaalauskampanjan. Kansleri, keskittyneenä uusien aluevaltaustensa puolustukseen ei ollut tajunnut, että todellinen uhka oli seisonut hänen edessään ja että hän oli antanut Sinikaavulle keinot saada kansa puolelleen.

Sinikaapu esitteli kanslerin lahjat väkijoukolle ominaan ja näin sai kansan puolelleen. Slummikeisari Punanuttu suivaantuneena moisesta röyhkeydestä mobilisoi armeijansa ja päätti hankkia aarteet itselleen, mutta slummeista noussut muilutussakki ei mahtanutkaan mitään kurjan erämaan oloille, josta he tavoittivat kohteensa. Sinikaapu tekikin pienin vaivoin selvää kuivuuteen väsyneestä slummiarmeijasta, polttaen ne elävältä ja heittäen jäännökset pataan, josta kömpi esille sotilas kerrallaan valtava kirottu (vai siunattu?) armeija uuden elämän saaneena.

Maan kansalaiset menettivät uskonsa vanhaan kansleriin, kun tuhkista nousi uusi, lojaali armeija, jonka johtaja -- Sinikaapu -- vannoi pitävänsä maan otteessaan. Nähtäväksi jää kuinka hänen pimeällä taikuudella synnytetty armeija ja merkittävä taikaesinekokoelma kykenee pitämään kansan puolellaan.

Voitto: Visionary of Sanctuary, Vahvistunut maa:

Oath seuraavaan peliin: Oathkeeper of Protection